Johanna Holmström: Märta Tikkanen. Tyttö joka halusi juosta vetten päällä. Suom. Maija Kauhanen. Tammi 2020
Julkaistu Kalevassa 21.12.2020 ja Lapin Kansassa 23.12.2020
Siskot tukkimassa toistensa suita
Kuka saa sanoa ja mitä, on Johanna Holmströmin Märta Tikkasesta kirjoittaman elämäkerran keskeinen kysymys
Borde hålla käft – pitäisi olla vaiti. Alkuteoksen nimi Märta Tikkasen elämäkerralle osoittautui osuvammaksi kuin sen kirjoittaja Johanna Holmström osasi odottaakaan. Juuri ennen painoon menoa Märta Tikkasen tytär, Hufvudstadsbladetin pääkirjoitustoimituksen päällikkö Susanna Ginman vaati muuttamaan käsikirjoitusta.
Holmström ei suostunut vaikenemaan, vaan syytti julkisesti Ginmania sensuurista. Muutoksia kuitenkin tehtiin ja painokoneet jatkoivat louskutustaan.
Siskot eivät vaikene. Esimerkkiä näyttää toisen aallon feminismin merkittävä voimahahmo, Märta Tikkanen (s. 1935), jonka tuotannon kiitetyin osa käsittelee räiskyvää suhdetta toisen merkittävän, jo vuonna 1984 kuolleen kulttuuripersoonan, Henrik Tikkasen kanssa.
Tunnetuin teos on Vuosisadan rakkaustarina (1978), jota on pidetty vastareaktiona Henrikin omaelämäkerrallisen, niin kutsutun osoitesarjan kolmanteen osaan, Mariankatu 26 Kruununhaka (1977), jossa Henrik näkee työpaikallaan, Hufvudstadsbladetin toimituksessa, uuden kesätoimittajan, Märtan, ja tietää heti:
”Minun täytyy saada hänet, päästä hänen lähelleen, ottaa hänet.”
Vuosisadan rakkaustarina käsittelee suhteen syvenemisen jälkeistä epätoivoa ja suuttumusta, kun Märtalle alkaa valjeta Henrikin alkoholismin ja itsekeskeisyyden todellinen luonne.
Kaikesta kaunasta huolimatta kyse oli parin yhteisestä taiteesta. Märta Tikkanen kertoo omaelämäkerrassaan Kaksi (2004), että Henrik kuvitti Märtan teoksia ja Märta tarkisti Henrikin teosten kieliasun.
Mitä uutta Holmström tuo hyvin perinpohjaisesti teoksissaan elämänsä avanneen naisen tarinaan? Ainakin hän kirjoittaa hyvin, onhan itsekin myös toimittajan töitä tehnyt kirjailija.
Elämäkerran aineisto koostuu paitsi Märtan teoksista myös niitä koskevista kritiikeistä sekä useista haastattelutuokioista Märtan itsensä ja tämän lasten kanssa.
Merkittävän osan kirjan lähdemateriaalista muodostaa kirjailijoiden Åsa Mobergin ja Birgitta Stenbergin kanssa käyty kirjeenvaihto, jonka Tikkanen, Moberg ja Stenbergin leski ovat luovuttaneet Holmströmin hyödynnettäväksi.
Paljon siteerataan myös kirjallisuudentutkija Ebba Witt-Brattströmin 1970-luvun kirjallisuutta luotaavaa teosta Stå i bredd, 70-talets kvinnor, män och litteratur (2014).
Holmströmin ote elämäkertaan on henkilökohtaisten kokemusten ja tunteiden värittämä. Hän kertoo avoimesti muun muassa avioliitostaan väkivaltaisen miehen kanssa ja suhtautumisestaan alkoholismiin.
Epilogissa hän paljastaa ”rakkaille siskoille” oman #metoo-kokemuksensa: Kirjailija viettää iltaa ”monien tunteman” ja parhaita juhlia järjestävän ”huumekuninkaaksi” kutsutun miehen kanssa. Seuraavana päivänä Holmström arvelee tulleensa huumatuksi. Hän herää kuitenkin kotona, mies häipyi suututtuaan. Vihjeitä annetaan, mutta nimeä ei paljasteta.
Aikansa kulttuuriskandaaleja muhi Holmströmin mukaan myös Märtan suhteissa naimisissa oleviin kulttuurihenkilöihin. Holmström ihmettelee, miten sellaiset saattoivatkin jäädä toimittajakollegoiden haavista, antoihan Märta kirjoissaan niin selviä vihjeitä rakastajiensa henkilöllisyydestä!
Kritiikille (taide)journalismin muotona Holmströmiltä ei juuri heru ymmärrystä. Ei siitäkään huolimatta, vaikka hän osallistuu kritiikin laatimiseen kirjan sivuilla itsekin, toimien myös paheksuntansa parodiana:
”En oikein tiedä miten suhtautuisin kriitikoiden taipumukseen laatia toivomuslistoja kirjailijoille - - [Arnaian] sivuilla vallitsee kyllä levollinen rauha, ne näyttävät esteettisesti miellyttäviltä - - mutta jään kaipaamaan läpikotaista analyysia siitä, mitä odotus merkitsee - -”
Kiittävästä kritiikistä saattaa syntyä elinikäistä ystävyyttä, kuten Märtan ja Åsan välillä, jonka arviota Märta kirjeessään kutsuu ”kuin tilauksesta tulleeksi puffiksi”.
Tarkoituksella tai tahattomasti Märtasta syntyy myös vastenmielinen kuva itsekeskeisenä vallankäyttäjänä, joka edellyttää saavansa palkintoja ja haluaa niitä vain näpäyttääkseen arvostelijoitaan.
Tällainen vaikutelma syntyy lähinnä kirjesitaattien kautta. Kukapa meistä yksityisviesteissä pelkästään edukseen esiintyisi?
Märtan sanoilla tosin oli myös konkreettisia seurauksia: Holmströmin mukaan hän muun muassa junaili ystävälleen Christer Kihlmanille apurahan ja muita merkittäviä etuja.
Märta kertoo, ettei ole koskaan halunnut onnellista elämää, vaan ”rikkaan elämän”, ja myöntää etsineensä rakastajista materiaalia kirjoihinsa.
Se, että samaan aikaan samassa porukassa on käyty sanoilla raatelevaa kulttuurisotaa ja kipinöiviä vispilänkauppoja sekä kirjoitettu niistä intohimoa tihkuvaa kirjallisuutta, saattaa ruokkia vahingollista käsitystä siitä, että naisen kiukku ja kieltäytyminen olisivat vain eroottista peliä.
Tämä on voinut olla otollista maaperää häirinnälle, jonka #metoo purskautti esiin.
Heidi Heinonen