Kritiikki Anssi Hemmilä: Vastamelu. Tammi 2024.

Julkaistu Kalevassa 9.4.2024 ja Lapin Kansassa 12.4.2024

 

 

 

Poikkeusolojen tonkka-Raili ja vesipullo-Vilma

 

 

Elämässään optimaalista tehokkuutta tavoitteleva Juhani ja monen miehen ihannenainen Vilma päätyvät shorttaamaan parisuhdemarkkinoiden osakkeita samaan sänkyyn. Kielikuva sallittakoon, koska molemmat työskentelevät finanssialalla.

 

Jos Juhani on Vilmalle alfa, niin Tuomo on beta. Tuomo on Vilman ystävän Railin ex-mies, mutta salasuhde ei tunnu tuottavan Vilmalle tunnontuskia. Ehkä siksi, että Raili on löytänyt homoseksuaalisuutensa – sekä viinitonkkansa, jota kuljetetaan kohtauksesta toiseen yhtä kiinteänä johtomotiivina kuin Vilman vesipulloa.

 

Siinä, missä tonkka-Raili on väärää painosta nimeään myöten, vesipullo-Vilma on niin vallaton ja seksikäs, että Railikin repsahtaa.

 

Vastamelu on Anssi Hemmilän (s. 1983) toinen romaani. Esikoisteos, Ilosaari (2019), kuvasi someaikakauden nuorten aikuisten kohtaamattomuutta.

 

Vastamelu säilöö koronavuosien poikkeusolojen yhteisiä muistoja henkilöhahmojen dialogin ja ajatusten kautta. Ote on humoristinen, mutta valitettavan usein samalla tavalla ”tavallisten” ihmisten yläpuolelle asettuva kuin on tyypillisissä sosiaalisen median kannanotoissa.

 

Vilman ja Juhanin romanssi on järkiratkaisu, joka muistuttaa asiakassuhdetta: ”Hän on tajunnut, että ihmisiin on parasta suhtautua kuten asiakkaisiin: antaa heidän olla oikeassa ja jatkaa sitten matkaansa.”

 

Paria yhdistää horjumaton usko siihen, että he ovat muita älykkäämpiä. Päivänpolitiikkaa ruoditaan kuin valistettaisiin myös lukijaa. Kaikki ajan viitteet ovat mukana: nuori nainen pääministerinä, rajoitukset, koronanyrkki.

Se, että varhaiskeski-ikään mennessä taloudelliseen riippumattomuuteen tähtäävä Juhani on äänestänyt vasemmistoa, muistuttaa kuitenkin siitä, että kyse on fiktiosta.

 

Yhtä varmasti kuin Vilma on lenkillä ja selvinpäin, Raili on rai rai tai krapulassa. Tuomo virittelee Railin aiheuttamaa naisvihaa, mutta Vilma on niin fiksu ja kaunis, että onnistuu väistämään sen.

 

Vilma ja Juhani ovat ehkä jättäneet alkoholin, mutta ajatuksen tasolla tonkka tuntuu kulkevan kaikkialla mukana. Onko sober curious -ilmiö siis sitä, että alkoholista puhutaan tai sitä vähintään ajatellaan ihan koko ajan?

 

Vaikka romaani ei kokonaisuudessaan minuun iskenyt, muutama oivaltavasti ilmaistu asia siinä kyllä kolahti:

”Joskus Vilma mietti oliko hän kuin joku ärsyttävä ponnahdusikkuna, jota siedettiin vain pakosta jotta päästiin käsiksi ilmaiseen sisältöön. Hän häiritsi ihmisiä, koska häntä itseään häiritsi se mitä annettiin tapahtua.”

 

 

Heidi Heinonen