Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat. Otava 2017
Julkaistu Kalevassa 25.11.2017
Sana tulee lihaksi valaan ruhossa
Cristina Sandun esikoisteos on tarina tarinoista
Virtahepoa olohuoneessa ei ole huomaavinaan kukaan. Sen sijaan myyttisen valaan, Goliatin, tekee olevaksi usko siihen.
Cristina Sandun Finlandia-ehdokkaaksi yltänyt esikoisteos Valas nimeltä Goliat on tarina tarinoista ja siitä, miten niiden totuus muovaa kuulijoitaan – ja kertoja tarinaa, jotta se olisi yhtä oman totuuden kanssa.
Usko legendoihin on Sandun teoksen maaginen ulottuvuus. Velkansa maagisen realismin genrelle kirjailija tuo ilmi loppusanoissa, joissa kertoo lajin klassikon Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys -teoksen innoittaneen valasta koskevan kohtauksen kirjoittamisessa.
Kolmekymppinen Alba on suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tytär. Kun Sudeksi kutsuttu isoisä kuolee, koko perhe matkaa isän synnyinseuduille Punaiseen kylään.
Kaikilla Suden kuoleman kokoamilla perheenjäsenillä on hieman erilainen suhde Romaniaan. Isoäiti nostalgisoi kommunismin aikaa ja etuoikeutettua asemaansa Securitas-miehen vaimona. Sedän perhe romantisoi romanialaisia sukujuuriaan, mihin puitteet tarjoaa riittävä etäisyys Yhdysvaltojen kansalaisena. Alban isän on pelastanut sukua ja maan historiaa vaivaavilta puolitotuuksilta meritoituminen filosofian professorina.
Myös Suden tarina on ambivalentti. Yksi tarina esittää miehen raakalaisena, jonka ilmiannoilta ei säästynyt edes oma perhe. Toinen tarina isänä, joka myy kauan haaveilemansa auton, jotta poika pääsee muuttamaan Suomeen.
Valas nimeltä Goliatista on helppo löytää yhtäläisyyksiä vuonna 2014 ilmestyneen Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian kanssa. Molemmissa kerronta vuorottelee kahden kulttuurin välissä varttuneen nykykertojan ja suvun historiaa valottavien jaksojen välillä. Molemmissa totuus on villi sekoitus muistoja, myyttejä, valheita ja vaikenemista.
Kummassakin suvun vaiheet myös punoutuvat osaksi koko kansan historiaa. Valas nimeltä Goliatissa puolitotuudet kytkeytyvät Nicolae Ceauşescun aikaan.
”Pian logiikan jälkeen lakkautetaan myös psykologian oppiaine. Kuten diktaattori hyvin tietää, kansakunnan tuotannolliset ja yhteiskunnalliset rakenteet heijastavat psyykkistä hyvinvointia. Koska kommunismissa tuotanto toimii täydellisesti, ei ole olemassa psyykkisiä sairauksia, eikä siis mitään psykologista tutkittavaa.”
Myös Alban suvussa totuus vuorataan täydellisen julkisivun alle. Konkreettisesti tämä tapahtuu, kun isoäiti kevät toisensa jälkeen maalaa tapetin läpi työntyvän homeen piiloon.
”Ja samalla tavalla me olemme aina työntäneet kaiken hankalan ja kivuliaan niin syvälle kuin mahdollista, lattian alle seinien sisään, sileän tapetin taakse, ja maalanneet seinät uudelleen.”
Teoksen maaginen elementti, maailmaa kiertävä valas on kuin huhupuhe tai valetotuus, jonka tekee todeksi tahto uskoa siihen. Myös kertoja muuttaa, halusipa tai ei, aina hieman tarinaa. Lopussa Alba kuvaa vanhempiensa ensikohtaamisen asettumalla itse sen havainnoijaksi.
Kuvaus yhdistää menneisyyteen liittyvät faktat niihin yksityiskohtiin, joiden kuljettaminen menneisyydestä nykyisyyteen varsinkin toisen kertomana on sellaisenaan mahdotonta. Muistot muokkaavat nykyhetkeä, nykyhetki muistoja ja kertoja on se, joka valitsee näkökulman.
Vaikuttavasti Valas nimeltä Goliat näyttää kaiken tämän. Hieman irtonaiseksi jää Romanian romanien asema näissä myyttien ja historian havinoissa.
Heidi Heinonen