Helmi Kekkonen: Liv! Siltala 2024

Kritiikki julkaistu Kalevassa 19.11.2024

 

 

 

Kun edes uhri ei usko omaan tarinaansa

 

Finlandia-ehdokkaaksi valittu Helmi Kekkosen Liv! kuvaa taidokkaasti yhteiskunnan uhriin lataamia itsesyytöksiä.

 

 

Helsinkiläinen kirjailija Helmi Kekkonen (s. 1982) tunnetaan taidokkaana perhesuhteiden kuvaajana. Hänellä on taito sanallistaa sellainen ihmisten välinen vuorovaikutus ja jännitteet, jotka jäävät ilmeisen ulkopuolelle. Tällä kertaa kohdistin asettuu seksuaalisen häirinnän teeman kohdalle, jota tarkastellaan paitsi uhrin myös läheisten näkökulmista.

 

Aihe tarkentuu jo alkusanoissa, joihin on valittu sitaatit kahdelta seksuaalisesta väkivallasta kirjoittaneelta kirjailijalta. Susanna Hastin Ruumis/huoneet palkittiin vuonna 2022 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla. Toinen sitaatti on elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin ja ohjaaja–näyttelijä Liv Ullmannin tyttären, Linn Ullmannin, omakohtaisesta teoksesta Tyttö 1983. Kuten Ullmannin äiti, myös Kekkosen romaanin päähenkilö on nimeltään Liv.

 

Seksuaalinen häirintä on jo niin tyypillinen aihe kaunokirjallisuudessa, että voidaan puhua #metoo-kaanonista. Siitä huolimatta vaikuttaa siltä, ettei asiasta vieläkään kirjoiteta tarpeeksi. Naisjärjestöt yhteistyössä ry:n toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan joka neljäs nuori mies pitää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa joskus oikeutettuna (Kaleva 12.11.2024).

 

Kekkosen Finlandia-ehdokkaaksi valitussa romaanissa äiti ja kolme aikuista tytärtä ovat viettämässä kesäloman viimeisiä päiviä kesäpaikassaan. Ilma on ollut jo pitkään helteestä jähmeä, kesä tapahtumista tyhjä ja saanut Livin haaveilemaan jostain odottamattomasta, kunnon rankkasateesta tai ukonilman repimästä taivaasta.

 

Kun vieras mies asettuu auringonottoon levitetyn viltin reunalle, hieman liian lähelle, Liv janoaa romanssia eikä halua huomioida intuition väläyttelemiä varoitusmerkkejä. Toisaalta voiko sisäiseen kompassiinsa luottaa? Ainahan nainen on ympäristön silmissä joko liian kireä tai liian holtiton. Miehen lähestyessä Liv on sekä liian kohtelias että peloissaan tehdäkseen selväksi, missä raja kulkee.

 

Tapahtumat ennen ja jälkeen rakentuvat useasta eri näkökulmasta. Kuten tavallista, itse trauma jää kuvauksen ulottumattomiin. Livin vanhemmat, sisaret ja ystävä etsivät huomaamattaan kehystä menneestä: Ellen-sisko muistelee, miten pikkusiskoa vetivät jo varhain puoleensa ”sellaiset asiat, joita me ei yleensä edes huomattu”. Ystävä, Iida, muistelee, miten Liv aina kiinnostui yllättävistä eleistä, innostui helposti ja teki mitä halusi. Vanhemmat peilaavat tapahtunutta lapsensa viattomuutta vasten, muistoihin vastasyntyneen katseesta tai pikkutytön pidäkkeettömistä hellyydenosoituksista.

 

Näkökulmien ja Liviä tarkastelevan ulkopuolisen kertojan kautta piirtyy kuva nuoresta naisesta, joka on aina etsinyt seikkailuja, kiinnittänyt huomion sinne minne muut eivät ja seurannut uhmakkaasti päähänpistojaan jopa alavalinnassa, jonka teki kuljettamalla sokkona sormea opinto-oppaan sisällysluettelolla.

 

Liv ei myöskään ole niin viaton kuin vanhempiensa muistoissa. Hänelle on kertynyt paljon yhden illan juttuja. Nyt eroottisissa seikkailuissa on ollut pitkä tauko, jonka häntä kesäpaikassa lähestyvä arvaamattomuudessaan kiehtova mies rikkoo.

 

Tässäkö syy tapahtuneeseen, Kekkosen romaani kysyy ovelasti ja pakottaa lukijankin tarkastelemaan aihetta koskevia ennakkoluulojaan. Koska niin kauan kuin yhteiskunnalliset asenteet, viranomaiset ja jopa läheiset erehtyvät etsimään syitä uhrista, siirtyy seksuaalisen väkivallan häpeä osaksi uhrin harteille. Sen seurauksena uhri ei uskalla vaatia oikeutta. Hän pelkää, ettei hänen tarinansa ole riittävän ehjä ja johdonmukainen uskottavaksi.

 

Tämän kuvana on Livia piinaavat itsesyytökset. Oivaltavasti Iida näkee ne myös pyrkimyksinä ottaa tapahtunutta haltuun. Hallinta säilyy niin kauan kuin voi kuvitella, että tekemällä toisin olisi voinut vaikuttaa lopputulokseen.

Taidokkaasti Kekkonen pakkaa raskaan aiheen keveisiin lauseisiin. Hetki hetkeltä käännekohtaa lähestyvä kuvaus täyttää lukijan pahaenteisillä odotuksilla kuin rajuilmaa enteilevä painostava helle. Ja Liv ajattelee vain: ”Miten ihanaa se olisi - - kunnon räjähdys, repeävä taivas.”

 

 

 

Plussaa: Helmi Kekkosen romaani Liv! kuvaa hyvin sitä, millaiseen henkiseen myllerrykseen väkivaltaa kokenut joutuu. Millainen tarina on uskottava? Mitä pitää tapahtua tai muistaa tapahtuneeksi, että yhteiskunta tunnistaa sen väkivallaksi?

 

Huomionarvoista: Naisjärjestöt yhteistyössä eli NYTKIS ry:n teettämä tuore kyselytutkimus paljastaa varsinkin nuorten miesten asenteissa hälyttävää myönteisyyttä naisiin suunnattua väkivaltaa kohtaan. Joka neljäs alle 35-vuotiaista tutkimukseen osallistuneista miehistä uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käytöksensä takia.

 

 

 

Heidi Heinonen