Laura Lehtola: Takapenkki. Otava 2017
Julkaistu Kalevassa 25.9.2017
Komedian tyyppiesimerkit takapenkillä
On hahmoja, jotka ovat jo lähtökohtaisesti naurettavia. Näistä läsnä Laura Lehtolan Takapenkissä ovat savvoo viäntävä mummo ja kaikella keski-alkuisella luonnehdittava aviopari. Ammattiryhmistä edustettuina ovat terkkari, verotarkastaja ja työvoimaviranomainen. Siinä siis ivan kohteet.
Naurajia ovat teini-ikäiset koheltajat, joista Aleksin elämäntarina on kirjattu työvoimajärjestelmään näin:
”Poika on suorittanut peruskoulun ja kertomansa mukaan myös uimamaisterin tutkinnon. Rippikoulun läpäisystä hän ei ole varma, koska oli ajautunut opillisiin ristriitoihin puolessa välissä viikkoa ja lähtenyt omin neuvoin kotiin. Poika on aloittanut armeijan, jonka on lopettanut ensimmäisellä alokasleirillä viileästä ja kosteasta ilmasta aiheutuneen 'syvän vitutuksen' vuoksi. - - Työharjoittelussa Valintatalon kylmäosastolla hän on havainnut, ettei halua loppuelämäänsä 'latoa maitorahkaa hyllyyn jossain ryssän helvetissä'.”
Sitaatti vihjaa, että vähän vinoillaan myös ivallisen ikäluokan työmoraalille. Ennen kaikkea se tiivistää kuitenkin sen, mistä teoksen huumori syntyy. Elämän- ja puhetapojen erilaisuus aiheuttaa yhteensovitettuna naurua – myös tässä lukijassa.
Varsinkin aina sanavalmis ”mummi” ja työvoimavirkailijan säntillinen aviomies jaksavat huvittaa loppuun saakka.
Nuoripari Aleksi ja Elina tuovat tarinaan myös vakavampia virityksiä. Alati matkoilla olevan kirurgi-isän 17-vuotias tytär Elina on raskaana. Lapsen isä on 19-vuotias nuorisotyötön Aleksi, jonka vanhempien kohtalosta mummi on suostunut tokaisemaan vain ”tikulla silimmään sitä joka vanhaa kiäntää”.
Yhteiskunnan puolelta poikaa pyrkivät holhoamaan hysteeriset viranomaiset, jotka ovat tulkinneet lapsuuden pesukarhupiirrokset merkkinä perheväkivallasta (”Kyllä tässä nyt jotakin on tapahtunut kun niillä on koko perheellä tuollaiset mustat silmät”).
Aleksin hälläväli ja Elinan kyynisyys näyttäytyvät ymmärrettävinä. Hallitsevin näkökulma on nuorten. Vanhemmat ovat karikatyyreja, joista Tuula kuivakkaine havaintoineen erottuu mustalla huumorillaan.
Takapenkki on koko pituutensa kantava farssi epätodennäköisestä tapahtumakulusta. Henkilöhahmot ovat paperinohuita, mutta siten myös keveitä ja viihdyttäviä.
Heidi Heinonen