Pirkko Saisio: Suliko. Siltala 2024
Kritiikki julkaistu Kalevassa 25.9.2024 ja Lapin Kansassa 1.10.2024
Hirmuhallitsijan tavoittamaton haavekuva
Pirkko Saision Suliko on elämäkertaromaani Ioseb Jughasvilista, josta kasvaa armoton diktaattori Josif Stalin.
Suomen itsenäisyys näyttäytyy romaanissa Vladimir Leninin taktikointina, jonka myötä sosialistisen vallankumouksen olisi pitänyt tapahtua myös täällä.
Georgialainen mies kaipaa Sulikoaan. Mies on Ioseb Jughasvili, joka myöhemmin jää historiaan vallankumousnimellään Josif Stalin. Suliko on Akaki Tretselin sanoittaman samannimisen rakkauslaulun kaipuun kohde. Laulu oli tiettävästi Stalinin lempikappale.
Tässä on tiivistettynä Pirkko Saision uusimman romaanin tausta. Se on luokiteltavissa elämäkertaromaaniksi, joka tarkoittaa historiallisen henkilön kuvaamista myös kuvitteellisissa yhteyksissä.
Sulikon kerronta on jakautunut kahteen tasoon. Toinen kartoittaa Stalinin vaiheita tiedonjanoisesta oppipojasta armottomaksi diktaattoriksi. Toinen on Stalinin kuolinvuoteen sijoittuvaa minäkerrontaa kuvitteellisesta näkökulmasta, jossa vainoharhoihin hämärtyvä mieli huutaa Sulikonsa perään. Stalinin harhojen on arveltu ainakin osaksi johtuneen kalkkeutuneista aivoverisuonista, ja hän menehtyi lopulta aivoverenvuotoon.
Georgiassa Isä Hristofor ottaa juopon suutarin pojan siipiensä suojaan ja opettaa hänelle ikiaikaisia totuuksia Georgios Voittajan pyhimyslegendan avulla. Pian Ioseb ymmärtää, ettei legendaa kuulu kyseenalaistaa, vaikka häntä jää vaivaamaan, miten siinä jo elävä julistetaan pyhimykseksi ja vain prinsessa pelastetaan.
Teoksen keskeisiksi teemoiksi muodostuvat legendojen ja illuusioiden kannattelemat totuudet, joille arkitodellisuus häviää.
Ioseb viehättyy saduista ja kiehtovimmaksi muodostuu se, jota hän alkaa kertoa itsestään, miehestä joka kahdeksanvuotiaana sairastaa isorokon saappaat jalassa pystypäin, korottaa loasta köyhän ja kohtaa lohikäärmeen. Lohikäärmeestä kasvaa niiden epäluulojen kuva, jota vastaan Stalin alkaa vainojensa kautta taistella. Mutta kun lohikäärmeeltä katkaisee pään, sille kasvaa heti seitsemän uutta.
Toinen kiehtova satu on nimeltään Neuvostoliitto ja kommunistisen utopian hyväksi Isä Aurinkoisen paisteessa uurastavat työläiset, joista onnekkaimmat – vai sittenkin epäonnisimmat – valikoituvat sosialismin keulakuviksi. Kaivostyöläinen Aleksei Stahanov esimerkillisenä paineilmavasaran käyttäjänä saa mainetta ja vähän mammonaakin vain huomatakseen myöhemmin tulleensa korvatuksi toisella, nyt jo mahdottomiin suorituksiin venyvällä toverilla.
Pikkuinen Engelsina Markizova kiipeää Isä Stalinin syliin ja ikuistetaan patsaaseen, jonka tytön nimi vaihtuu toiseen siinä vaiheessa, kun Markizovan vanhempia syytetään maanpetturuudesta ja hänestä tulee kansanvihollisten tytär. Patsaassa ovat sylikkäin sielunsa myynyt ja menettänyt:
”Pahinta on se, että tytöllä ei ole silmiä ollenkaan. Silmien kohdalla on pelkät reiät, niin tytöllä kuin Isä Stalinillakin…”
Puhdistuksiin liittyvät pidätykset tehdään yöllä, sudenhetkenä, jolloin taistellaan ihmisten sieluista. Vaikka kansalta on kaikenlainen tietoisuutta vääristävä oopiumi kielletty, yksinvaltias antautuu illuusiolleen itse niin, etteivät vaimon itsemurha tai pojan sotavankeus juurikaan hetkauta.
Taide on valjastettu ideologian juhdaksi, koska sillä on taito ylevöittää kärsimys aatteen puolesta. Hallinnon suosiossa on kubofuturisti Vladimir Majakovski, jonka hurmokselliset agitaatiorunot ja propagandasarjakuvat innoittavat vallankumouksellisia. Stalin ravitsee omaa sieluaan Sulikolla, joka on puhdas ja tavoittamaton kuin pyhimyslegendan prinsessa. Minäkertojan näkökulman mukaan kaikkia muita naisia pyörittää liha ja halu, myös tyttöjä, joista Stalin saattaa yhden 13-vuotiaana raskaaksi.
Saision teoksen näkemys Suomen itsenäistymisestä noudattelee professori Tuomo Polvisen tutkimusta, jonka mukaan Vladimir Lenin luovutti Suomelle itsenäisyyden, jotta sosialistisen vallankumouksen toteuttaminen täällä olisi myöhemmin helpompaa.
Saision Suliko on raju ja omaperäinen. Sanavalintojaan säpsähtelevän vainoharhan ja liittovaltion kokoisen lavasteen aikakausi piirtyy elävästi esiin neuvostokansojen kulttuureille tyypillisen sanaston kautta.
Saisiolla on taito tiivistää olennainen muutamien sanojen piirtämiin kuviin. Ilmava taitto on tuttu myös Saision aiemmista teoksista. Teksti hengittää ja lauseiden rytmiin on helppo asettua.
Plussaa: Suliko on kiehtova ja omaperäinen tarina harhojensa valtaan antautuvasta hirmuhallitsijasta. Pirkko Saisiolla on taito tiivistää olennainen muutamien sanojen piirtämiin kuviin.
Jäi mietityttämään: Romaani sisältää paljon anekdootteja todellisista, uskomattomilta tuntuvista tapahtumista. Aiheeseen perehtymättömältä ne voivat mennä ohi kerrontaa elävöittävänä fiktiona. Haittaako se?
Heidi Heinonen