Svetlana Aleksijevitš: Sinkkipojat. Suom. Pauli Tapio. Tammi 2023
Julkaistu Kalevassa ja Lapin Kansassa 23.1.2023
Todellisuutta sodan sankaritarinoiden takaa
Sinkkipojat on tavallisten ihmisten kokemuksista koostettu dokumenttiromaani Neuvostoliiton toimista Afganistanin sodassa
Ukrainassa syntyneen kirjailija ja journalisti Svetlana Aleksijevitšin (s. 1948) tavaramerkiksi on muodostunut niin kutsuttu yhteisöromaani, jossa tavallisten ihmisten haastatteluista koostetut dokumentit kuvaavat ihmistä historian taitekohdissa.
Näistä dokumenttiromaaneista suomennoksensa ovat saaneet muun muassa Sodalla ei ole naisen kasvoja (2017) ja Tšernobylista nousee rukous (2000). Aleksijevitš palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2015.
Nyt käännetty, ensimmäistä kertaa vuonna 1991 julkaistu Sinkkipojat etsii ruohonjuuritason totuutta Neuvostoliiton toimista Afganistanin sodassa 1979-1989. Kääntäjä, kriitikko ja runoilija Pauli Tapio onnistuu koskettavasti välittämään haastateltujen puheenvuorot myös käännösversion ääreen asettuville.
Usein kolmeen pisteeseen päättyvät, ymmärrystä, unohdusta ja armoakin hapuilevat lauseet ovat tuskaista selontekoa todellisuudesta, joka sankaritarujen takaa pilkottaa. Televisiossa panssariautoja kukitetaan ja talonpojat suutelevat heille lahjoitettua maata; sodassa tykkimiehenä toiminut haastateltu kertoo, miten paikalliset kieltäytyivät ottamasta ”Allahin maata” ja räjäyttivät traktorit.
Haastattelujen välissä Aleksijevitš pohtii omaa työtään: ”Kirjasta toiseen minä teen epätoivoisesti yhtä ja samaa työtä: kutistan historiaa ihmisen kokoiseksi.” Se on tärkeää työtä, koska ”suuret kertomukset” harvoin piittaavat pienen ihmisen kärsimyksestä.
Kirjatessaan tuoreeltaan sodassa olleiden tai siellä läheisensä menettäneiden kokemuksia Aleksijevitš onnistuu näyttämään sen kaoottisen todellisuuden, joka piinasi sotaan osallistuneita. Ensin kotiin palaa sotilaita, joiden uhrauksia vieraalla maalla ei kotimaassa juuri edes noteerattu. Sitten koko sota tuomitaan tarpeettomana ja rikollisena. Tapahtui arviointivirhe ja tuhannet äidit menettivät kohtuuttoman nuoret poikansa turhaan.
Tähän kytkeytyy myös useat oikeuskanteet, joita teoksen loppuosa käsittelee. Tämä laajennettu laitos Sinkkipojista ilmestyi 2013 ja paljastaa, millaiseen ryöpytykseen kirjailija romaaneineen joutui.
Useat kirjassa esiintyneet nostivat Aleksijevitšia vastaan kanteita, joissa he syyttivät kirjailijaa heidän sanomisiensa vääristelystä ja siten kunnianloukkauksesta. Kannekirjelmien lisäksi toinen osa sisältää muun muassa otteita vuoden 1993 oikeudenkäynneistä, lehtiartikkeleita sekä lausuntoja PENiltä, ihmisoikeusjärjestöltä ja kirjallisuudentutkijoilta.
Todistuksista paistaa haastateltujen katkeruus: he kärsivät elämänsä tuhoavan tragedian, siitä kirjoittanut kirjailija menestyi. Tällaisten käsitysten väliin oli propagandistien herkullista iskeä: kirjailija oli kuulemma miljonääri, joka ajeli ei vain yhdellä, vaan peräti kahdella Mersulla.
Debatissa oli kyse myös taiteen vapaudesta ja lajimäärittelyn ongelmasta. Aleksijevitš pyysi, että myös kirjallisuudentutkijaa kuultaisiin oikeudessa, mutta pyyntö evättiin. Hän itse puolustaa teostaan näin: ”Kirjat, joita kirjoitan, ovat samanaikaisesti sekä dokumentteja että minun omia ajankuviani.”
Sotaan osallistuneet kirjailijat asettuivat Aleksijevitšin tueksi ja kirjallisuudentutkijat osoittivat lausunnossaan, miksi dokumenttia ei voi synnyttää ilman subjektiivista valintaa ja tulkintaa.
Se, että Aleksijevitš päätyi muokkaamaan teoksestaan toisen laitoksen antaakseen tilaa myös arvostelijoilleen, todistaa hänen pyrkimystensä vilpittömyyden puolesta.
”Äitien selän takana näen kenraalien olkalaattoja. Kenraalit palasivat sodasta sankaruuden tähdet rinnuksillaan, suuret matkalaukut täynnä rojua. Yksi äideistä – hänkin istuu tänään täällä salissa – kertoi minulle, miten hänelle tuotiin sinkkiarkku ja pieni matkasäkki, jossa oli pojan hammasharja ja uimahousut. Siinä kaikki, mitä hänelle jäi.”
Ajankohtaisuus: Kuvaus Neuvostoliiton kolonialistisista pyrkimyksistä Afganistanissa tuo mieleen Putinin epäoikeudenmukaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Molempien sotien välttämättömyyttä on perusteltu valheellisen tiedon avulla.
Erityisen järkyttävää: Svetlana Aleksijevitš pyrkii välittämään sen, miltä kaikki sodassa oikeasti näyttää, tuoksuu, tuntuu, maistuu ja kuulostaa. Näin sen kärsimys ja järjettömyys tulee sietämättömän lähelle.
Heidi Heinonen